Aktiivisessa treenissä olevan islanninhevosen ruokinnasta á la 5G Horses

Aktiivisessa treenissä olevan islanninhevosen ruokinnasta á la 5G Horses

Kirjoitettu

Anita Kaakkola

5G Horses -tiimiin kuuluu vajaat 10 nuorta ratsastajaa, joiden tavoite on kehittyä ja menestyä kansallisella tasolla. Useampi nuorista on kilpaillut jo tai tähtää kansainvälisille radoille tulevaisuudessa.

Kovassakin treenissä oleva islanninhevonen periaatteessa voisi saada tarvitsemansa energian pelkästään hyvästä, tasapainoisesta ja vahvasta karkearehusta, mutta syöntimäärän tulisi olla verrattain suuri, joten sitä on vaikea saada mahtumaan sporttikunnossa olevaan hevoseen. Urheiluissikka kun ei ole pyöreävatsainen ”poni”, vaan soukka ja lihaksikas hevonen.

Speedexin väkirehuilla on ollut helppo täydentää ruokintaa. Käytössä on useimmiten joko energiapitoinen Speedex Royal tai valkuaispitoinen Speedex Future, riippuen kunkin tallin muusta rehuvalikoimasta. Speedex Royal on suosituin, kun heinä / säilöheinä on hyvää ja käytössä lisäksi voi olla tallin oma kaura (50+50). Jos taas peruskarkearehu on köyhempää, etenkin jos se ei sisällä riittävästi valkuaista, on Speedex Future erinomainen lisärehu.

Juominen on myös tärkeää, sillä paksukarvaisesta islanninhevosesta usein kirjaimellisesti tippuu hikeä treenin jälkeen. Muutama desi Speedex Mashia ämpärilliseen vettä ja kaikki hevoset juovat sen halukkaasti. Tämä voi olla tärkeää talvella ehkäisemään ähkyä, sillä jos pihatossa on jääkylmä vesi, hevoset eivät halua juoda sitä välttämättä tarpeeksi kylmillä säillä. Vastaavasti taas lämpimään aikaan, etenkin kuljetusten ja kilpailujen yhteydessä, on hyvä että hevonen on oppinut juomaan vettä tarjottaessa.

Lisärehuista löytyy apuja muihinkin tarpeisiin. Tiimin jäsenillä on hyviä kokemuksia ainakin eletrolyytti Complete Electrolytes, energiatuubi EnerGex, ProKalm, FlexAbility Plus+ ja Muscle Builderin käytöstä. Olemme hyvin kiitollisia yhteistyöstä Speedexin kanssa; rehuista on saatavilla hyvin tietoa ja tukea sekä kaikki tarvittava löytyy samalta valmistajalta.

Speedex-rehujen käyttö tuntuu turvalliselta, kun ne perustuvat tutkittuun tietoon ja tulevat läheltä, kotimaiselta valmistajalta.

Kantavan tamman ja varsan ruokinta

Kirjoitettu

Ulla Tennberg

Terveen ja hyvin kehittyneen varsan toivossa on kantavan tamman ruokintaan panostettava. Yleisimmät ruokintavirheet ovat yliruokinta tiineyden...

Hiiva hevosrehussa

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronom

Rehuhiivaa, oluthiivaa tai panimohiivaa on pitkään käytetty hevosten terveysrehuna. Sitä mukaa kun hevosrehuvalikoima on laajentunut, on tarjolla...

Aktiivisessa treenissä olevan islanninhevosen ruokinnasta á la 5G Horses

Kirjoitettu

Anita Kaakkola

5G Horses -tiimiin kuuluu vajaat 10 nuorta ratsastajaa, joiden tavoite on kehittyä ja menestyä kansallisella tasolla. Useampi nuorista on...

Kenttäratsastaja Eirin Losvik antaa vinkkejä talvikauteen

Miten ratsastuksessa voidaan parhaiten hyödyntää talven vaihtelevia kelejä? Lue Eirinin vinkit!

Eirin Losvik on maajoukkueratsastaja...

Speedy muistuttaa ruokinnan tärkeistä perussäännöistä

Kaikki ruokinnanmuutokset tulee tehdä vähitellen

Hevosen ruoansulatus on suurelta osin paksusuolen mikrobien toiminnan varassa. Tämä puolestaan...

Nopeat tulokset rehuvaihdon myötä

Ravivalmentaja Nyyti-Maria Timonen

Tulokset näkyivät nopeasti rehuvaihdon myötä Timosen ravitallilla. Mahat paranivat ja hevoset...

Hevosen ruokinta kuljetuksen yhteydessä

Kirjoitettu

Dr David Marlin

Hevosta joudutaan lähes aina kuljettamaan, kun osallistutaan kilpailuihin tai erilaisiin tapahtumiin. Onneksi vakavia kuljetukseen liittyviä...

Hevosravitsemuksen asiantuntija - SCIENCE SUPPLEMENTS® - The Equine Nutrition Specialists

Science Supplements on Dr. David Marlinin hevosille kehittämä sarja lisäravinteita. Aivan ensimmäiset Science Supplements -tuotteet olivat vain...

Speedex-rehujen hivenainekoostumusta tarkistettu ja päivitetty

Speedex-rehujen hivenainesisältöä on muokattu paremmin vastaamaan hevosten ravintoainetarpeita suomalaisella rehustuksella. Suurin muutos on...

Kivennäisruokinnasta

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronomi

Hevosten kivennäisten saannista tulee huolehtia, mutta asiaa ei kannata monimutkaistaa.

MITÄ ja MIKSI?

Kivennäis- ja hivenaineita...

Sivut