Hevosen ruokinta kuljetuksen yhteydessä

Hevosen ruokinta kuljetuksen yhteydessä

Hevosta joudutaan lähes aina kuljettamaan, kun osallistutaan kilpailuihin tai erilaisiin tapahtumiin. Onneksi vakavia kuljetukseen liittyviä ongelmia, kuten loukkaantumisia, ähkykohtauksia tai hengitysteiden sairauksia esiintyy harvoin. Paljon yleisempi, mutta huomattavasti vähemmän tiedostettu ongelma on kuljetuksen vaikutus hevosen suorituskykyyn.  Tässä tarkastellaan kuljetuksen aikaisen ruokinnan ja vedensaannin vaikutuksia.  Toimimalla oikein voidaan auttaa hevosta suorittamaan kykynsä mukaisesti, kun taas virheellinen toiminta voi vakavasti haitata suoritusta.

Alkajaisiksi tulee selvittää matkustamisen vaikutusta hevoseen. Ensinnäkin, hevonen ei vain ”seisoskele”, vaan se joutuu koko ajan vaihtelemaan jalkojensa ja kehonsa asentoa tasapainon ylläpitämiseksi.  Tähän kuluu energiaa.  Tutkimuksissa on osoitettu kuljetuksen aikana kuluvan vain hieman vähemmän energiaa kuin hevosen liikkuessa käynnissä! Mitä pitempi kuljetusmatka, sen väsyneempi hevonen on perillä ja sitä pitempi toipumisaika tarvitaan ennen kilpailua. Toisekseen, hevoset menettävät melkein aina elopainoa kuljetuksen aikana.  Viileällä säällä painonmenetys voi olla 2-3 kg tunnissa, jos hevonen on rauhallinen.  Kuumalla ilmalla jännittynyt hevonen voi menettää painoaan jopa 5-6 kg tunnissa. 

Hevosen painonmenetykseen on useita eri syitä, kuten vähentynyt syönti ja juonti, hikoilu sekä lisääntynyt nesteen eritys ulosteiden mukana (hevosilla, joilla kuljetusstressi aiheutta ulosteiden löystymistä). Tämä vuorostaan voi haitata ruoansulatuskanavan toimintaa, varsinkin hevosen paksusuolessa. Kuljetuksen aikainen pään ja kaulan asento ja samanaikainen nestehukka voivat hidastaa liman puhdistumista hengitysteistä, mikä lisää infektioiden riskiä. Normaalisti pieninä määrinä esiintyvät bakteerit saattavat niille suotuisissa olosuhteissa lisääntyä rajusti ja aiheuttaa tulehduksia. Vastaavasti voivat hevoset, jotka viettävät suurimman osan ajastaan ulkona, saada hengitystietulehduksia hengittäessään kuivassa heinässä esiintyviä homeita, pölyä ja itiöitä.  Kuljetuksen vaikutukset ovat luonnollisesti sitä suuremmat mitä kauemmin kuljetus kestää.  Kuljetuksen aikaisella ruokinnalla ei ole juurikaan vaikutusta, jos hevonen matkustaa 30 -60 min, mutta kesähelteellä 6 tunnin kuljetusmatkan vaikutus voi olla huomattava.

Miten siis tulisi ruokkia ja juottaa hevosta matkalla?

Yksinkertainen vastaus on: toimi niinkuin tekisit kotitallilla. Hevosen ruokinnan kultainen sääntö terveyden ja suorituskyvyn ylläpitämiseksi on pitää kaiken mahdollisimman vakiona.  Yleensä hevosille annetaan korsirehua vapaasti kuljetuksen ajaksi.  Korsirehun tulee olla sitä sama mitä hevonen on saanut kotona ennen kuljetusta. Korsirehu on tärkeää, sillä paksusuolessa oleva kuitu tuottaa energiaa mikrobikäymisen kautta ja pidättää vettä, mikä vähentää nestehukkaa. Matkaheinät voidaan kastella, jolloin vedensaanti lisääntyy samalla kuin hevosen hengittämä pöly vähenee. Tämä ei vaikuta haitallisesti suoliston toimintaan, vaikka kotitallilla ei näin meneteltäisi.

Vastusta kiusausta antaa hevosellesi ylimääräinen väkirehuannos joko ennen kuljetusta, sen aikana tai sen jälkeen tai suorituspäivän aamuna, sillä ylimääräinen väkirehu lisää lihasongelmien riskiä.  

Hevosille, jotka helposti jännittävät ja joiden ulosteet  löystyvät, jotka ähkyoireilevat tai lakkaavat syömästä, voi harkita suojatun elävän hiivan antamista. Tätä hiivaa tulisi antaa useamman päivän ajan ennen kuljetusta, kuljetuspäivänä ja koko ajan kilpailupaikalla.  Suojattuna elävä hiiva pääsee varmemmin paksusuoleen asti, jossa se auttaa vakauttamaan mikrobitoimintaa ja estää haitallisten bakteerien lisääntymistä, edistäen hyödyllisten bakteerien kasvua.

Perille saavuttua tulee hevoselle antaa mahdollisimman pitkä aika levätä, syödä ja juoda sekä toipua. Usein hevosen annetaan syödä ruohoa sitä kävellytettäessä tai sitä tarhataan, mutta tätä käytäntöä kannattaa harkita. Se korsirehu jota hevosen suolistoon tulee on tuskin samaa kuin mitä se on syönyt kotona tai kuljetuksen aikana. Näin ollen voi paksusuolen toiminta häiriintyä (ilman ulkoisia merkkejä) mikä ei ole toivottavaa ennen suoritusta.  Tärkeää on myös muistaa nestetäydennys! Monet hevoset eivät suostu juomaan tarpeeksi ollessaan poissa kotoa.  Joskus ainoa keino voi olla ottaa omaa vettä mukaan matkalle tai käyttää jotakin makuainetta vedessä sekä kotona että matkoilla.

Yhteenvetona voi todeta että matkoilla kannattaa tehdä mahdollisimman vähän muutoksia ruokinta- ja juottorutiineihin. Kuljetuksen aikana hyvin toteutettu ruokinta ja juotto auttavat hyvään suoritukseen!

 

 

Hei, täällä Anna ja Helena Kvarnbackenin tallilta!

Yrityksemme harjoittaa ratsastustuntitoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille tallillamme Ähtävällä. Tekstin kirjoittamishetkellä meillä on...

Sonja Mäkelä

Sonja Mäkelä on 28-vuotias esteratsastaja Oulusta ja hän ratsastanut niin kauan kun voi muistaa. Hän voittanut SM-mitalit niin junioreissa,...

Tomppa, powered by Speedex!

Jenni Rintala on 39-vuotias kouluratsastaja Pohjanmaalta, Kruunupyystä. Hän on kilpaillut kouluratsastuksessa aina kansallisiin Grand Prix -...

MIKSI RAKEINEN REHU?

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronomi

Suomalainen rehuteollisuus valmistaa ensisijaisesti rehuja maatalouden lehmille, sioille ja siipikarjalle. Rehujen koostumus suunnitellaan...

10 yleistä virhettä hevosten ruokinnassa

Kirjoitettu

Dr David Marlin, Science Supplements

1. Liian vähän karkearehua!
Tärkein perusasia hevosten ruokinnassa on varmistaa karkearehun riittävä saanti. Karkearehu on välttämätön...

Kilpahevoselle kilparehu ja harrastehevoselle harrasterehu?

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronomi

Hevosrehujen valtava valikoima tekee hevoselle oikean rehun valinnan vaikeaksi. Mistä päästä tulisi aloittaa? Tarvitseeko hevoseni kilparehun?...

Karkearehun laatu - mitä rehuanalyysi kertoo?

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronomi

Karkearehu on hevosen ruokinnan perusta. Viimeistään nyt, helmikuun lopulla, oman karkearehun energiapitoisuus on selvinnyt myös niille, joilla...

Mitä hevosesi syö?

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronomi

Usein kysymykseen vastataan luettelemalla erilaisia täydennys- ja lisärehuja, vaikka olisi tärkeintä tietää minkälaista heinää, tai laajemmin...

Sivut