Speedex 10 vuotta

Speedex 10 vuotta

Hevosrehusarja Speedex täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Johanna Sundqvist, Speedexin tuotevastaava kertoo: ”Aloitimme keskustelemaan Feedexin rehutehtaalla omasta hevosrehusarjasta reilut 10 vuotta sitten. Organisaatiossamme oli useampi hevosihminen ja lisäksi meidän yhteistyökumppaneillamme oli hyviä tuotteita hevosille.”

Rehuja hevosen hyvinvointiin

Speedex lanserattiin vuonna 2012 ja alusta alkaen punainen lanka on ollut hyvinvoiva hevonen sekä korkealaatuiset raaka-aineet, jotka parantavat hevosen terveyttä ja rehun hyödyntämista. ”Teimme yhteistyötä Alltechin kanssa, kun suunnittelimme rehusarjaa. Alltech pystyi tarjoamaan meille elävää hiivaa Yea-Saccia, orgaanisia hivenaineita sekä Bio-Mossia, jolla on tieteellisiä todisteita siitä, että se vaikuttaa hevosen ja varsan vastustuskykyyn” kertoo Johanna.

Alussa valikoima perustui kolmeen rehuun, tänä päivänä niitä on seitsemän. ”Pyrimme pitämään valikoiman yksinkertaisena ja selkeänä. Jokaisella rehulla tulee olla selkeä käyttötarkoitus ja kohderyhmä” sanoo Johanna. ”Kuuntelemme markkinoita ja mietimme miten voimme kehittää valikoimaamme”.

Kantavan tamman ja varsan ruokinta

Kirjoitettu

Ulla Tennberg

Terveen ja hyvin kehittyneen varsan toivossa on kantavan tamman ruokintaan panostettava. Yleisimmät ruokintavirheet ovat yliruokinta tiineyden...

Hiiva hevosrehussa

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronom

Rehuhiivaa, oluthiivaa tai panimohiivaa on pitkään käytetty hevosten terveysrehuna. Sitä mukaa kun hevosrehuvalikoima on laajentunut, on tarjolla...

Aktiivisessa treenissä olevan islanninhevosen ruokinnasta á la 5G Horses

Kirjoitettu

Anita Kaakkola

5G Horses -tiimiin kuuluu vajaat 10 nuorta ratsastajaa, joiden tavoite on kehittyä ja menestyä kansallisella tasolla. Useampi nuorista on...

Kenttäratsastaja Eirin Losvik antaa vinkkejä talvikauteen

Miten ratsastuksessa voidaan parhaiten hyödyntää talven vaihtelevia kelejä? Lue Eirinin vinkit!

Eirin Losvik on maajoukkueratsastaja...

Speedy muistuttaa ruokinnan tärkeistä perussäännöistä

Kaikki ruokinnanmuutokset tulee tehdä vähitellen

Hevosen ruoansulatus on suurelta osin paksusuolen mikrobien toiminnan varassa. Tämä puolestaan...

Nopeat tulokset rehuvaihdon myötä

Ravivalmentaja Nyyti-Maria Timonen

Tulokset näkyivät nopeasti rehuvaihdon myötä Timosen ravitallilla. Mahat paranivat ja hevoset...

Hevosen ruokinta kuljetuksen yhteydessä

Kirjoitettu

Dr David Marlin

Hevosta joudutaan lähes aina kuljettamaan, kun osallistutaan kilpailuihin tai erilaisiin tapahtumiin. Onneksi vakavia kuljetukseen liittyviä...

Hevosravitsemuksen asiantuntija - SCIENCE SUPPLEMENTS® - The Equine Nutrition Specialists

Science Supplements on Dr. David Marlinin hevosille kehittämä sarja lisäravinteita. Aivan ensimmäiset Science Supplements -tuotteet olivat vain...

Speedex-rehujen hivenainekoostumusta tarkistettu ja päivitetty

Speedex-rehujen hivenainesisältöä on muokattu paremmin vastaamaan hevosten ravintoainetarpeita suomalaisella rehustuksella. Suurin muutos on...

Kivennäisruokinnasta

Kirjoitettu

Ulla Tennberg, agronomi

Hevosten kivennäisten saannista tulee huolehtia, mutta asiaa ei kannata monimutkaistaa.

MITÄ ja MIKSI?

Kivennäis- ja hivenaineita...

Sivut